MESKin säännöt
Maailmanevankelioimisen Suomen keskuksen säännöt
Nimi ja kotipaikka
1 §
Yhdistyksen nimi on Maailmanevankelioimisen Suomen keskus ry, Centret för Världsevangelisation i Finland rf. Yhdistys on vapaaehtoisuuteen perustuva, itsenäinen yhteisö, joka edustaa Suomessa kansainvälistä Maailmanevankelioimisen Lausannen komiteaa (The Lausanne Committee for World Evangelization; LCWE) ja Maailman Evankelista Liittoa (World Evangelical Fellowship; WEF). Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Tarkoitus ja toimintamuodot
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on vahvistaa Raamatun mukaista maailmanevankelioimisen näkyä, antaa virikkeitä suomalaisen lähetystyön lisäämiseksi sekä tarjota keskustelufoorumi evankelioimis- ja lähetystyön kysymyksistä kiinnostuneille. Yhdistyksen teologinen linja on määritelty ns. Lausannen julistuksessa (Lausanne Covenant, vuodelta 1974).
3 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
- harjoittaa alaansa liittyvää julkaisutoimintaa
- solmii ja ylläpitää kansallisia sekä kansainvälisiä yhteyksiä erityisesti ns. evankelisessa (evangelical) kristikunnassa
- järjestää jäsenilleen konferensseja ja muita kokouksia sekä esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia
- nimittää työryhmiä edistämään yhteistyötä tarkoitukseensa liittyvillä, tarpeelliseksi katsottavilla erityisalueilla
4 §
Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää tai irtainta omaisuutta, järjestää asianmukaisen luvan saatuaan rahankeräyksiä sekä kerätä järjestämissään hengellisissä tilaisuuksissa kolehteja sellaisella tavalla, ettei sitä voida pitää varsinaisena rahankeräyksenä.Yhdistyksen toiminta ei kuitenkaan tarkoita voiton tai muun taloudellisen hyödyn hankkimista siihen osallisille.
Jäsenyys
5 §
Yhdistyksen jäseneksi ottamisesta päättää yhdistyksen kokous. Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voidaan hyväksyä yksityisiä henkilöitä, oikeuskelpoisia kirkkoyhteisöjä ja seurakuntia, kristillisiä rekisteröityjä järjestöjä tai muita oikeuskelpoisia yhteisöjä ja säätiöitä, jotka hyväksyvät yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Varsinaisten jäsenten vuosittaisen jäsenmaksun suuruudesta päättää syyskokous erikseen yksityisille henkilöille ja yhteisöille.
Varsinaisten jäsenien lisäksi yhdistyksellä voi olla myös tukijäseniä, jollaiseksi yhdistyksen kokous voi hyväksyä yksityishenkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka maksaa yhdistykselle yhdistyksen syyskokouksen määräämän vuotuisen tukimaksun.
6 §
Yhdistyksen kokouksella on oikeus asianomaista kuultuaan erottaa jäsen, jonka se katsoo toimivan vastoin yhdistyksen tarkoitusta tai joka ei noudata sen sääntöjä tai on kahtena peräkkäisenä vuotena jättänyt maksamatta jäsenmaksunsa. Jäsen voi erota yhdistyksen jäsenyydestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.
Yhdistyksen kokous
7 §
Kevätkokouksessa
- vahvistetaan edellisen vuoden tilinpäätös
- päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
Syyskokouksessa
- valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle
- valitaan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja hallituksen jäsenten keskuudesta sekä rahastonhoitaja, kukin vuodeksi kerrallaan
- päätetään jäsen- ja tukimaksujen suuruudesta
- hyväksytään seuraavan vuoden tulo- ja menoarvio
- valitaan kaksi tilintarkastajaa sekä heille varamiehet tarkastamaan seuraavan vuoden tilejä
Hallitus
8 §
Yhdistyksen toimintaa johtaa ja sen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja, seitsemän muuta varsinaista jäsentä sekä neljä varajäsentä. Hallituksen varsinaiset jäsenet sekä varajäsenet valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan, korkeintaan kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi. Erovuorossa on kahden vuoden välein neljä hallituksen varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Hallitus valitsee itselleen vuosittain sihteerin.
Hallituksen kokouksiin voivat osallistua puhevaltaisina sellaiset yhdistyksen jäsenet, jotka on valittu kansainvälisen Lausannen liikkeen tai Maailman Evankelisen Liiton tehtäviin.
Hallitus valmistelee yhdistyksen kokoukselle tulevat asiat - myös ne, jotka liittyvät henkilövaaleihin
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme muuta jäsentä on läsnä.
Nimenkirjoitusoikeus ja talous
9 §
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai rahastonhoitaja kukin yksin.
Yhdistys hankkii tulonsa pääasiassa vuotuisilla jäsenmaksuilla ja tukimaksuilla, joiden suuruus päätetään yhdistyksen syyskokouksessa.
10 §
Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain, ja tilinpäätös tulee antaa helmikuun loppuun mennessä tilintarkastajille, joiden on annettava siitä lausunto viimeistään kaksi viikkoa ennen yhdistyksen kevätkokousta.
Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
11 §
Yhdistyksen sääntöjä voidaan muuttaa tai yhdistys purkaa yhdistyksen kokouksessa, jos asia on kokouskutsussa mainittu ja jos tehty ehdotus saa vähintään kolme neljäsosaa annetuista äänistä
Jos yhdistys päättää purkautua, sen mahdolliset varat on käytettävä yhdistyksen tarkoitusperien edistämiseen purkautumispäätöksen tehneen kokouksen päättämällä tavalla.
|