Ajankohtaista
Mikä on MESK?
Liity SEA:n jäseneksi
SEA:n verkostot
HYKE
Kristittyjen ihmisoikeusryhmä
Maat joissa ei ole uskonnonvapautta
Uskonnonvapaus 2000-luvulla
Ihmisoikeuksien julistus
Ihmisoikeusryhmä 2010
MENET - nuorisotyön verkosto
Teltantekijätyö
Aiempaa toimintaa

 

 

Kristittyjen ihmisoikeusryhmä

 

Kristittyjen ihmisoikeusryhmä perustettu Suomeen

Suomeen 28.1.2009 perustettu Kristittyjen ihmisoikeusryhmä aikoo tehdä vainottujen kristittyjen asiaa tunnetuksi, muistuttaa suomalaisia päättäjiä maailman vähemmistökristittyjen ihmisoikeuksista ja herättää keskustelua uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta myös Suomessa. Ihmisoikeusryhmä järjestää kampanjoita ja seminaaritapahtumia ihmisoikeus- ja uskonnonvapausteeman ympärillä.

Maailmassa on noin 250 miljoonaa ihmistä, joiden oikeutta harjoittaa vapaasti kristillistä uskoa rajoitetaan eri tavoin. Pohjois-Korea, Saudi-Arabia, Intia, Kiina, Pakistan, Iran, Eritrea, Valko-Venäjä ovat esimerkkejä maista, joissa pahoinpitelyt, uhkailu, vangitsemiset ja sanan- sekä kokoontumisvapaudelle asetetut erilaiset rajoitukset ovat arkipäivää monien kristillistä uskoa tunnustavien elämässä.

Ihmisoikeusryhmän taustajärjestö on Maailman evankelista allianssia Suomessa edustava Suomen Evankelinen Allianssi (SEA). Ihmisoikeusryhmään kuuluvat kansanedustaja Päivi Räsänen, rovasti Johan Candelin, kirkkoherra Jouni Lehikoinen, lähetysjohtaja Juhani Huotari, insinööri Jyrki Kela, asianajaja Ville Hoikkala, toimittaja Pasi Turunen ja lähetysjohtaja Pirkko Säilä. Eduskunnassa pidetyssä perustamiskokouksessa oli mukana pastori Timo Keskitalo (MESK ry:n puheenjohtaja).

”Tarkoituksemme on verkostoitua maailmanlaajuisten ihmisoikeusjärjestöjen kanssa, keskittyen vahvasti ajamaan vainottujen kristittyjen asiaa,” kertoo ryhmän puheenjohtajana toimiva Pirkko Säilä.

Toimintansa aloittavan työryhmän tiedotteita voi lukea näillä MESKin sivuilla.

Lisätietoja antavat ryhmän sihteeri Pasi Turunen, pasi.turunen (ät) patmos.fi sekä puheenjohtaja Pirkko Säilä, pirkko.saila (ät) patmos.fi

Verkkoviestin julkaisujärjestelmä