|
|
Vuoden evankelioimisteko -tunnustus Kids’ Action Night -työlle
Vuoden evankelioimisteko -tunnustuksen vuonna 2009 sai lapsia ja varhaisnuoria tavoittava Kids’ Action Night -toiminta. Kalevi Lehtinen ja Jussi Miettinen luovuttivat pokaalin 15.1.2010 Kids’ Action Night -toiminnan uranuurtajille Kari ja Piksu Hämäläiselle Helsingissä. – Raamatun mukaan lapset ovat tärkeitä Jumalalle. Kids’ Action Night pyrkii täyttämään lasten kaikkia tarpeita, myös hengellisiä. Tunnustus rohkaisee jatkamaan tätä työtä. Tämä varmasti rohkaisee myös niitä lähes sataa seurakuntaa, jotka tällä hetkellä panostavat lasten elämään tällä tavalla, Kids’ Action Nightin kansallinen koordinaattori Kari Hämäläinen pohtii. Vuoden 2009 Evankelioimistekopalkinnon luovuttivat Kalevi Lehtinen ja Jussi Miettinen Kids Action Nightin Kari ja Piksu Hämäläiselle.
Kids’ Action Night -lasten toimintaillat ovat kolmen tunnin mittaisia tapahtumia, joissa hengellisyys, toiminnallisuus ja yhteisöllisyys yhdistyvät. Lapset ja aikuiset osallistuvat yhdessä hauskoihin toimintapisteisiin ja kilpailuihin, nyyttikesteihin sekä ylistykseen ja Raamatun opetukseen. Tavoitteena on kertoa Jeesuksesta lapsia kiinnostavasti samalla kun heille tarjotaan mahdollisuus heittäytyä hulvattomaan mutta turvalliseen hauskanpitoon.
Ensimmäinen Kids’ Action Night -ilta järjestettiin vuonna 1996 Jyväskylän vapaaseurakunnassa. Nykyään vapaaseurakuntien lisäksi toimintailtoja järjestävät myös helluntai-, baptisti-, adventtiseurakunnat sekä luterilaiset ja uudet itsenäiset seurakunnat. Tammikuun 29. järjestetään tapahtumia n. 60 paikkakunnalla. Mukana on 95 seurakuntaa, ja 16 paikkakunnalla seurakunnat järjestävät tapahtumia yhdessä. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.kidsactionnight.fi.
Vuoden evankelioimisteko -tunnustus oli nyt jaossa neljättä kertaa. Sen tavoitteena on rohkaista kristittyjen yhteistä ruohonjuuritason evankelioimistyötä, joka ilmentää luovuutta, innovatiivisuutta ja jatkuvuutta. Aikaisemmat voittajat olivat gospelmuusikko Pekka Simojoki vuonna 2008, Jippii-työ vuonna 2007 ja Turun Urbaani unelma vuonna 2006.
Palkinnon myöntää Suomen Evankelisen Allianssin yhteydessä toimiva E4-tiimi, joka syntyi vuoden 2004 Suomen Evankelioimiskongressin jälkeen rohkaisemaan kristittyjen yhteistä evankelioimistyötä. Lisätietoja E4:stä www.evankelioi.net.
Lisätietoja: E4-tiimijohtaja Jussi Miettinen, mxvvl.plhwwlqhq$rsnr.il , 050-373 9341
|